Painajainen nimeltä sunnuntai 15. päivä

Jos mun perjantai 13. päivä oli nii onnistunu ja ihana, ni tää sunnuntai 15. päivä on sitte olluki aivan kaoottinen etten sanois... Olin aamusta hyvin pirteenä ja reippaana valmiina uuteen päivään, vaikka olinki ollu viihteellä eilen, ja päätin hoitaa joululahjat pois päiväjärjestyksestä ja lähteä kauppoja kiertelemään. Kaupungille päästyäni (klo 11.25) tajuan tänään olleen sunnuntai ja kaupathan aukeaa vasta klo 12.. Turhautunut, mutta silti olin vielä toivoa täynnä ja kulutin aikani pyörimällä (en kirjaimellisesti) sinne sun tänne. Päätin käydä kaakaolla ennen "raskaan" shoppailurupeaman alkua. Löysin ensimmäisestä kaupasta kaiken, mitä olin ajatellutkin ostaa. AVOT, loistavaa!! Vielä sujuu!! 

Tässä vaiheessa mulla oli vielä rutkasti toivoa!! Pitihän se sunnuntailook tänää kuvata :DD Ja totta kai mulla on marimekon essu! ;) Tämän jälkee ne kaaokset sitte alko.. Ikeasta ostetut talomuotit toimi oikei hyvin!! Mut sit... Kattopalaset jäi pehmeiks, noh, ei muuta ku takasi (vaikka ne oliki jo suht jäähtyneitä).. Kaikki muut palaset sit paloki.. 

Jotenki kummasti mä olin viel tässäki vaihees iha luottavaine.. Vähä enemmä kuorrutetta ni se oli sit siinä.. :D Palasetki sain sopii yhtee ja sillai.. Mut sit tuli sen surullisenkuuluisan katon vuoro.. SE HALKES!?!?R?WTIWJGOAOKG!! Siispä mä luovutin (kolmannen kasausyrityksen jälkeen) ja tässä oli lopputulos....

Tässä vaiheessa otin puhelun äitille ja ilmotin ettei onnistunu.. Parin vinkin jälkeen ajattelin ettei mun toivoni ehkä okkaa menetetty vielä.. Kellon lähestyessä kuutta tuli kuitenkin kiire juosta laulamaa kauneimpia joululauluja.. 

Kirkossa istuessani, yksin, oli vaikeuksia pitää kyyneleet sisällä. Ensimmäinen joulu, kun mä olen yksin (vaikken ollukaa kirkossa kyllä yksin) laulamssa joululauluja.. Tuli jotenki todella yksinäinen olo ja mietinkin siinä, että tätä tää sitten on tästä eteenpäin? Tilannetta ei helpottanut yhtään se, että vieressä istuvat naiset itkivät.. Voinen paljastaa, että käytin koko puolitoistatuntisen ajan salaista taktiikkaani, jolla saan pidettyä kyyneleet sisällä (painoin peukalonkynnellä pikkurillinkynnen alta, tää tepsii myös aivastukseen) Tähän äiti vois todeta: "ihan ku mummi" (olen eläny 6kk hänen kanssa samaan aikaan täällä maapallolla).. Välillä oli vaikeempaa pidättää kyyneleitä, varsinkin ku tuli näitä joululauluja, joissa on koskettava sanoma. Mä myös tajusin siellä kirkossa istuessani, että vaikka mä kuulunki kirkkoon (enkä sieltä aio edes erota), mun uskoni on muuttunu sitte rippikouluaikoijen.. Muistan kuinka sillon olin todella uskovainen, mutta mä en ole enää.. Olen, mutta en. 

Kun mä sit saavuin kirkosta kotiin, päätin kokeilla onneani ton piparkakkutalon suhteen vielä kerran. Äitin neuvoa tietysti käyttäen.. Ja.. Tässä on lopputulos...

Must tollane tuuletusaukko katossa on kauhee kätevä, mitä turhaa rakentelee mitää savupiippuja.. kalliita semmoset..

Semmosta.. :D Kyllä se vielä ainakin tuolla keittiössä on kasassa, mut mä odotan kauhulla ton katon lonsuamista.. :D Onneks sain otettua tän todistusaineiston!! :) Ois pitäny tehdä tää elämäni ensimmäinen piparkakkutalo yksin, jonkun sellasen kanssa joka on tehny näitä enemmänki.. :D Kenties sitte ens kerralla! :) Ja hei, en mä sentää alottanu mistää muumitalosta.. ;)

Toivottavasti teidän muiden piparkakkutalot on onnistunu vähän paremmin ku tää mun! :) Ja jos sä vielä mietit, et pitäskö tehdä vai ei.. Ni tee ihmeessä, jos MÄ onnistuin ni sillon säki onnistut! :) 

Perjantai 13. päivä..

Perjantai 13. päivä, mitä tästä päivästä saatti siis aamulla tai eilen odottaa.. Jollekin tää päivä on täyttä kaaosta jollekin taas se maailman paras päivä. Mitä tää sit on mulle? Aina yllätyksiä täynnä ja ihan yhdenvertanen muiden päivien kanssa. Et mä uskon tää kaikki hömpätys on iha vaa korvien välis olevaa.. 

Se mitä tää päivä oli mulle tänää, ni voisin kaiketi sanoa tän olleen oikeen onnistunu suoritus! :) Oon kerenny aamulla busseihin (mitä ei tapahdu aina edes niinä "normaaleina" päivinä), enkä mä noin niinku muutenkaa o sössiny jos Lucia-kulkueen kenraaleja ei lasketa.. Tosiaan tänäänhän on myös Lucian -päivä ja meilläkin oli koulussa kulkue, jonka vetovastuussa mä sain olla!! :) Oon kokenu kaikenlaista sijaistaessani opettajia pari vuotta, mutta tätä mä en koskaan päässy kokemaan. Voin kertoo, et oli huisia!! Ja se ois ollu ihan se ja sama kuinka huisia se ois mun mielestä ollu, mikäli mun kulkueeni olis ollu iha kaoottisia. Meidän kuoro/kulkue/mikäsitteonkaa oli iha mielettömän kuulonen! 21 tyttöä!! Niistä lähti ääntä, oli upeeta!! Harmittelin tosin viimesen biisin aikana (heh) mitenkä unohdin äänittää ne biisit.. :/ Mä toimin itse siis säestäjänä ja toki lauloin itse myös mukana. :) Harmittaa kuitenkin etten saa soitettua lauluja mitenkään äitille tai kuunneltua itse, koska oishan se nyt ollu aika kiva muisto!! Ja mikä ikävintä, ni oisin halunnu kuulla äitin mielipiteen (se kun on musiikissa mulle ku Jumalan sana [pahottelut kyseinen vertaus], jos äiti kehuu ni sillo on kyl sit oikeesti menny todella hyvin). 

Mä kovin edellispäivänä kirjottelin kuinka mä en lisäile mitään asukuvia, mut tänään ajattelin julkasta kuvan minusta mekossani. :)

Tässä siis pitsimekko, jonka puin aamusta päälleni! Mekko on ostettu taannoin Laura Peterzénsiltä. Ja jalkaan mä tietysti laitoin (koulussa siis vasta) mun luotto kiilakorot, vagabond -merkkiset. 

Ja pitihän sitä koulussa vähän ottaa kuvia, et voi päivittää mm. Instagramin ;) Kuvasta löytyy mun tyttöni!!<3 :)

Toivottavasti teidän muidenkin perjantai 13. päivä on ollu yhtä onnistunut ja mahtava ku tää mun päiväni!! :) Onhan tätä päivää vielä tosin jäljellä, et eipä kai sitä sais nuolasta enne ku tipahtaa, vai mite se meni.. 

Oh happy day!

Täällä mä taas asustelen, kolmen vuoden tauon jälkeen!! :) Ihan mahtava fiilis olla taas takas Turussa. Viimeks ku asustelin Turussa, ehdin ihastumaan ja rakastumaan tähän kaupunkiin ihan toden teolla ja aina ku tulin Turkuun koin tulleeni kotiin. Tää kotoisa fiilis oli myös viime vuonna, ku tein Turussa vaan välietapit matkalla Orivedelle. Nyt vihdoin ja viimein täällä on taas mun kotini! Ja toivottavasti tää mun kotini myös pysyy täällä!! En vois onnellisempi enää olla!! Mun kämppäniki näyttää jo kodilta, vaikka täältä puuttuki vielä kirjahylly, taulut, verhot ja jotain pientä.. :) Jos tää näyttää nyt jo näin ihanalta, ni miltä tää näyttääkää sitte ku tää on ihan valmis! ^_^ 

Oon viime aikoina myös hurahtanu kutomiseen ja virkkaamiseen.. :D Viime vuonna väsäsin 8 parit villasukkia ja kolmet lapaset.. Edellisen kerran olin tosissaa kutonu seiskalla.. Koskaan en o tosta virkkaamisesta nii innostunu, oon tehny aina vaa ketjurönötystä ja mun mamma oli mulle vihanen kun en tee mitään hyödyllistä.. Noh, nyt täytyy myöntää et olis mamma ylpee lapsenlapsestaa ku ois nähny mun virkkaamani maton! :) Hassua miten teen heti suuritöisiä juttuja, enkä alota jostain vähän helppomasta.. 

Tässä on nyt sitten mun luomukseni! Tää on olohuoneen/makuuhuoneen matto. Halkasija n. 130cm. :) 

Ei mulla tällä kertaa muuta! Ihanaa loppu viikonloppua kaikille!! :)

STOP!

Oon selkeesti oppinu nauttimaan ja iloitsemaan pienistä asioista.. :) Meinaan hain tänää Turun paikallisliikenteen bussikortin.. Ja siis ei, se ei o viel ees kausikortti vaan se on 14vrkn kortti.. :D Joo en mäkää tiedä miks mä tällasesta asiasta iloitsen, tosi outoa miten voi iloita näin pienestä.. :D Samalla ku täti tiskin takana sano, et tätä kuukautta on jäljellä enää 13pv ni meikäläisen silmät oikee sytty.. <3 13 päivää ja musta tulee turkulainen, again.. HUH! :D Mut on tätä jo odotettuki! :) (olihan se kortti pakko heti kuvataki)

Nyt ku pääsin jotenki tähän onnelisuudesta höpöttämiseen, ni huh miten onnellinen oonkaan kaikista näistä ihmisistä joita mun ympärillä on! Oon maininnu heistä ennenkin, mut nää kaikki höpönassut on niin ihania et voi mainita vielä toistumiseen. Parhaimpana ponnahduksena kaikki ne, jotka on tarjonnu mulle yöpaikkaan tän kotoa reissaamisen rinnalle. :) (En tosin o ollu kenenkään luona yötä, ei o ollu tarvetta.) Mut kaipa se sit vaa menee nii et "nii metsä vastaa ku sinne huutaa".. :) (Tulipas just tosi itsekäs olo.. )

Harmittaa kyllä nii vietävästi, et mun päiviin ei tällä hetkellä mahdu mitään muuta kun bussissa ja koulussa istumista, tenttikirjoja, ties mitä tehtäviä ja nukkumista (joo kyl mä josain välis syönki).. Ja iha rehellisesti sanottuna, tää on tosi puuduttavaa.. Mun ainoot sosiaaliset kontaktit tulee koulussa ja sen jälkee mä jutskailenki kavereittan kans facebookissa.. Kuulostaa tosi säälittävältä.. Tekee oikeesti jopa pahaa ajatella, miten laiminlyön kaikkea sosiaalista, tahattomasti kylläkin. Mut mä oon päättäny, et turkuu muutettuani kuron menetettyä aikaa kiinni! Mun päivii tulee n.3tuntia lisää, joten mähän kerkeen vaikka ja mitä. :) Tähän nyt kaikki yliopisto hyypiöt ilmottaa: "sellasta se yliopistossa opiskelu on". Antaa olla vaan joo, mut kyl sitä pitää opiskelun ohella tehdä jotain muutaki, varsinki ko meidän koulussa ei harrasteta opiskelijabileitä (mikäli ei nyt ite sit järjestä semmosia hippaloita omalle luokalle ja miksei toki muilleki?)

                                         PistePiste - Hetken maailma on tässä

Tää biisi kuvastaa hyvin mun olotilaa! Muistakaa te muutki pysähtyy hetkeks!<3 :)

Mielipiteiden jakaja

Mikä siinä on, et ku ilmotat ottavas tai vaikka vaan haluavas tatuoinnin ni AINA joku sanoo nää ihanaakin ihanammat sanat: "se ei lähe pois" tai "mieti miltä se näyttää sit vanhana". No mitäs sitte, jos se ei lähe pois? Kenties se tatuoinnin tuleva kantaja on tätä asiaa miettiny tarkkaan ja harkiten (tai sit ei), mut jokatapauksessa se on ihan sen oma päätös. Ja se on myös osa sitä ja sen menneisyyttää, joten eihän sen tarttekaan lähteä pois? Vaikka mä tiedän kyllä niitäki, jotka on ottanu jonai nuoruuden villityksenä tautoinnin (tai vaikkapa kännissä) ja sit siitä halutaan päästä eroon. Noh, onneks näissä tapauksissa tämä kammotus o mahollista peittää (melkeen aina) eikä tarvi ruveta leikkimää laaserilla.. Ja sit tää toinen ihana lausahdus "mieti milt se näyttää vanhana".. no vanhana sitä näytetää muutenki nii äärettömän upeilta, et ei huhhuh, ni siinä ei varmaa muutama tatuointi paljo paina.. Must ois ainaki mageeta olla semmone asenteella höystetty mummo, jolta lapsenlapset sit kyselee et millon oon jonku tautoinnin ottanu jne.. 

 Multa löytyy tällä hetkellä yks tatuointi, mut huh kuinka monta mä haluaisinkaan.. Ehkä sitte aikanaan.. Haaveena olis, et seuraava leima koristelis ihol (parantuneena) ens kesänä. :) Kattotaa miten tässä käy.. Oma tatuointini on hyvinki yksinkertane, tällä hetkellä.. (sen jatkaminen on suunnitteilla) ja mä tykkään yksinkertasesta, en tosin siitä et iholle on hakattu monta "leikekuvaa".. Enkä mä nii hirveesti tykkää sellasista muotokuvistakaa (sillon ko ne esittää jotain olemassa olevaa henkilöä tai eläintä).. Millasista mä sit tykkään? :D En osaa vastata, tosi vaikee selittää.. Mut nää on vaa mun mielipiteitä ja menee gategoriaan: "itse en ottais".. Jokanen saa ottaa mun puolesta mitä tahtoo, minne tahtoo ja millon tahtoo.. Se ei tosiaankaan o multa pois. Mun mielestä muidenki ihmisten pitäs muistaa, et ei o teidän tehtävä huolehtia sen toisen ottamisista.. Enkä tarkota etteikö asiasta sais tai kannattais keskustella, mut tällaset täydelliset teilaukset vois mun puolesta pitää ihan vaan omana tietonaan. 

 Lävistykset menee vähä tähän samaan alaan.. Niistä sanotaan ihan hirveesti, ettei kannattais ottaa jne.. Mut ne saa hei kuitenki sit pois (jos tällä tyylillä mennään).. Lävistysten kanssa taidetaan kyl olla vähän suvaitsevaisemmalla mielellä ko noiden tautointien.. 

Siinä on mun tatuointini, omassa yksinkertaisuudessaan.

Ja tässä tragus, mun suosikki lävistykseni! :) Tän lisäks mulla on myös "peruskorvikset" (vas. 2 ja oik. 1) ja rustossa lävistys. Korvien lävistykset jää varmaa näihi viitee. Vaikkei sitä kyl koskaa voi varmaks tietää, jos mä vaikka innostun.. ;)

I don't know about you but im feeling 22!

Vuonna 1991 synty 51cm pitkä terve tyttö. Kahteenkymmeneenkahteen vuoteen on mahtunu paljon naurua, itkua, iloa, surua, onnistumisia, epäonnistumisia, pettymisiä ja mahtavia kokemuksia. Sitä ei ikinä uskois, miten pieni ja viaton lapsi on syntyessään. Ku mä katon tota ylläolevaa kuvaa, tuntuu et mä kattoisin jotain tuntematonta vauvaa. En koe katsovani itseäni.. Huh, tää on aika seisauttavaa.

Monta vuotta ehti kulua ja mun elämässä tapahtu yhtä jos toista.. Aika sumeeta aikaa.. Kuvien perusteella muistan joitai juttuja (kuten esim. ylläolevan venereissun). Olin lapsena tosi epävarma itestäni ja mua sai pompotella niin paljon ko vaan halus. Olin alakoulussa vielä tosi itsepäine (ja kaiketi koko elämäni tuun olee), mut jostain syystä musta vaa tuli äärettömän epävarma. Nykyään "tekee pahaa" kattoo tyttöjä, jotka on tosi epävarmoja itestää. Voi kumpa ne osais olla ylpeitä kaikesta siitä mitä niillä on. Toisaalta, pitää hakata päätä seinää enne ko tajuaa mikä se oma juttu on. Monestikohan mä oon yrittäny mennä tiiliseinästä läpi pääedellä..monesti. Mut se kaikki on muovannu musta just tällasen ku mä nykyään oon. Ja voin sanoa, et vaikka tässä mun elämässä ois asioita jotka voisin ja haluaisin muuttaa, ni mä nautin elää mun elämää! :) Tää on mun elämä ja mä teen siitä just sellasen ku mä itse haluan, onneks. Mä oon ainut joka joutuu kestämää ne huonot valinnat, mut mä oon myös ainut joka saa nauttia niistä onnistumisista. 

Ja tässä mä nyt sit olen, vuonna 2013, 22-vuotias 168cm pitkä, terve tyttö. Virheitä on tullu tehtyä (ja tuun varmasti vielä tekemään), mut virheist oppii (ja kokemust karttuu). Oon tosi onnelline saadessani viettää tänää mun 22 -vuotissynttäreitä. Mun ympärillä on mitä mahtavimpia ihmisiä. Kiitos teille kaikille, et ootte olemassa!<3 Mun elämästä on poistunu (ajasta ikuisuuteen) mahtavia ihmisiä, mut kannan niitä aina sydämessäni (tästä kaikesta minua muistuttaa kaulassani oleva risti ja nilkassa komeileva tautuointi: kaksi tähteä). Minä nautin olostani, enkä vaihtais hetkeäkään pois!<3

Mahtava biisi!! ^^

Ennen ku on liian myöhästä

Miks aina tavotellaan jotain, mitä ei o just sillä hetkellä saatavilla? Tämäkin on yleisempää taas meidän naisten keskuudessa, tai no me puhutaan siitä enemmän kun te miehet.. Veikkaan nimittäin et on miehiä jotka haluais esim et haukkari ois isompi tai olis se sikspäkki muuallaki ku siel jääkaapis tai jotain niinkin outoa, ku et varustus ois isompi? Miks ei voi vaan olla tyytyväinen siihen mitä itellä on.. Naisetkin haluais niin PALJON kaikkea mikä on kaukana.. Enkä todellakaa tarkota sitä etteikö sais olla unelmia ja tavotteita (mulla on unelmia ja paljon), mut eiks ois tärkeempää kuitenki elää täs hetkes ja nauttii siitä mitä itellään on just nyt. Mä oon huomannu, et joskus saattaa olla liian myöhästä. 

Tää ittensä hyväksyminen on verrattavissa talveen.. Talvella on kylmä, kyllä, mut eiks se o kuitenki vaatetuskysymys, et paleltuuko ulos vaiko ei.. Ja mä tiedän mistä mä puhun (kesälläkin välillä aivan jäässä). Mikäkö pointti tässä oli? No se et deal with it. Jos sussa on jotain mistä et tykkää ni opettele tykkäämään, esim ulkonäköön pystyy vaikuttaa tosi paljon oikeenlaisella vaatetuksella (ihan niinku talvesta selviämiseenki). Niinku sitä sanotaan: ei voi osata rakastaa sitä toista ennen ko osaa rakastaa itseään. Täysin totta. 

Mä todellakin arvostan kaikkia niitä joilla on mitä ihmeellisempiä tavotteita elämässää ja vielä enemmän niitä jotka pystyy sen kaiken saavuttamaan. Ja eiks me kaikki pystytä saavuttamaan meidän unelmat, jos me oikeesti sitä halutaan? Minä teen ainaki sitä, et sanon et "sit ku mulla on sitä ja tätä ni sit teen näin ja näin".. Miks ihmees pitää oottaa sinne asti, sit voi olla jo liian myöhästä. Mä oon päättäny ottaa tatuoinnin sit ku mä pääsen lukee musiikkikasvatuksesta itelleni ammattia.. Mut kuinkas ollakaan, en mä halua siitä itelleni ammattia.. Ainakaan vielä.. Joten jos mentäs mun normiperjaatteella ni mä en "sais" ottaa tatuointia vielä moneenmoneen vuoteen.. :D Enkä mä aio odottaa nii pitkään. 

Meidän kaikkien pitäs oppia elämään hetkessä. Koulussa meidän opettaja sano meille: "nuoret elää tuleivaisuudessa ja vanhukset menneisyydessä". Kuka sit elää siinä kyseisessä hetkessä? Meillä kaikilla on menneisyys, se tulee aina olee osa elämää, ei se katoo sieltä mihinkää, joten ei siinä tartte enää elää.. Meillä on kaikilla omanlaisemme tulevaisuus ja me pystytään vaikuttamaan siihen, mut jos me mietitään liikaa tulevaisuutta (tai menneisyyttä) ni se meidän tän hetkinen elämä jää täysin elämättä. Millanen tulvaisuus meille sitte tuleekaan, ei ainakaan semmonen ko oltiin niin kovasti suunniteltu. 

Mä oon jo jonkun aikaa sitten ruvennu elää tässä hetkessä (ainakin osittain) ja mä aion jatkaa tässä hetkessä elämistä, sillä tää on aika jees :) Mulla ei o mihinkään kiire tässä valmiissa maailmassa. Kaikki tarpeellinen tulee kyllä mun elämään sit ku on sen kaiken aika, ei se odottamalla ainakaa parane. Kaikke se tapahtuu mikä on tarkotuskin tapahtua. 

Mä en millään halunnu äsken mennä nukkumaan, mut nyt mä voin nukahtaa hymyssä suin. :) 

Hyvää yötä jokaselle otukselle!<3

-Johanna

Lähtölaskenta

Kyseessä on blogi elämisestä tässä suuressa ja ihmeellisessä maailmassa. En muuta kuitenkaan ensimmäistä kertaa pois kotoa, vaikka näinkin vois olettaa. Asuin 15 vuotta n.16 000 asukkaan kaupungissa nimeltä Uusikaupunki, 15-vuotiaana (täysin keskenkasvusena) muutin Turkuu ja kävin musiikkilukion. Tarkotuksena ei ollu enää muuttaa takas kotiin, mutta toisin kävi.. Muutin lukion jälkee (täysikäsenä) takas kotiin ja asustelin kaks vuotta porukoilla. Oon selkeesti aina viihtyny vähä pienemmissä paikoissa, joten päätin muuttaa vuodeks n.9 000 asukkaan kaupunkiin, Orivedelle, koulun perässä tännekin. Ja kuinkas ollakaan tiedossa oli taas muutto kotikonnuille, mutta vaan kesäks. Nyt 7 vuotta myöhemmin oon taas takasin lähtöpisteessä ja elän ajatuksessa: "muutan lopullisesti pois kotoa". Jännää sinänsä, et samat ajatukset pyöri sillon seittemän vuotta sitten päässä, mut nyt ajatus tuntuu realistisemmalta kuin tuolloin. 

Tää Tavaroiden pakkaus on aivan hirvittävää, mut samalla tosi ihanaa.. On tavaroita, joista en tiedä et mitä niille tekis.. Ainoastaan selvää on, ettei ne o lähdössä mun mukaani mut miks mä jättäisin niitä porukoiden nurkkaankaa? Mut en mä millää voi luopua niistä, varsinkaan ku pikkutyttönä on tullu leikittyä kyseisillä tavaroilla tai niillä nyt on muuten vaan suuri tunnearvo. Vaikeita päätöksiä.. Oon myös luonteeltani semmone säästäjä et oksat pois, kauheen vaikee luopua tavaroista.. 

-Johanna