Painajainen nimeltä sunnuntai 15. päivä

Jos mun perjantai 13. päivä oli nii onnistunu ja ihana, ni tää sunnuntai 15. päivä on sitte olluki aivan kaoottinen etten sanois... Olin aamusta hyvin pirteenä ja reippaana valmiina uuteen päivään, vaikka olinki ollu viihteellä eilen, ja päätin hoitaa joululahjat pois päiväjärjestyksestä ja lähteä kauppoja kiertelemään. Kaupungille päästyäni (klo 11.25) tajuan tänään olleen sunnuntai ja kaupathan aukeaa vasta klo 12.. Turhautunut, mutta silti olin vielä toivoa täynnä ja kulutin aikani pyörimällä (en kirjaimellisesti) sinne sun tänne. Päätin käydä kaakaolla ennen "raskaan" shoppailurupeaman alkua. Löysin ensimmäisestä kaupasta kaiken, mitä olin ajatellutkin ostaa. AVOT, loistavaa!! Vielä sujuu!! 

Tässä vaiheessa mulla oli vielä rutkasti toivoa!! Pitihän se sunnuntailook tänää kuvata :DD Ja totta kai mulla on marimekon essu! ;) Tämän jälkee ne kaaokset sitte alko.. Ikeasta ostetut talomuotit toimi oikei hyvin!! Mut sit... Kattopalaset jäi pehmeiks, noh, ei muuta ku takasi (vaikka ne oliki jo suht jäähtyneitä).. Kaikki muut palaset sit paloki.. 

Jotenki kummasti mä olin viel tässäki vaihees iha luottavaine.. Vähä enemmä kuorrutetta ni se oli sit siinä.. :D Palasetki sain sopii yhtee ja sillai.. Mut sit tuli sen surullisenkuuluisan katon vuoro.. SE HALKES!?!?R?WTIWJGOAOKG!! Siispä mä luovutin (kolmannen kasausyrityksen jälkeen) ja tässä oli lopputulos....

Tässä vaiheessa otin puhelun äitille ja ilmotin ettei onnistunu.. Parin vinkin jälkeen ajattelin ettei mun toivoni ehkä okkaa menetetty vielä.. Kellon lähestyessä kuutta tuli kuitenkin kiire juosta laulamaa kauneimpia joululauluja.. 

Kirkossa istuessani, yksin, oli vaikeuksia pitää kyyneleet sisällä. Ensimmäinen joulu, kun mä olen yksin (vaikken ollukaa kirkossa kyllä yksin) laulamssa joululauluja.. Tuli jotenki todella yksinäinen olo ja mietinkin siinä, että tätä tää sitten on tästä eteenpäin? Tilannetta ei helpottanut yhtään se, että vieressä istuvat naiset itkivät.. Voinen paljastaa, että käytin koko puolitoistatuntisen ajan salaista taktiikkaani, jolla saan pidettyä kyyneleet sisällä (painoin peukalonkynnellä pikkurillinkynnen alta, tää tepsii myös aivastukseen) Tähän äiti vois todeta: "ihan ku mummi" (olen eläny 6kk hänen kanssa samaan aikaan täällä maapallolla).. Välillä oli vaikeempaa pidättää kyyneleitä, varsinkin ku tuli näitä joululauluja, joissa on koskettava sanoma. Mä myös tajusin siellä kirkossa istuessani, että vaikka mä kuulunki kirkkoon (enkä sieltä aio edes erota), mun uskoni on muuttunu sitte rippikouluaikoijen.. Muistan kuinka sillon olin todella uskovainen, mutta mä en ole enää.. Olen, mutta en. 

Kun mä sit saavuin kirkosta kotiin, päätin kokeilla onneani ton piparkakkutalon suhteen vielä kerran. Äitin neuvoa tietysti käyttäen.. Ja.. Tässä on lopputulos...

Must tollane tuuletusaukko katossa on kauhee kätevä, mitä turhaa rakentelee mitää savupiippuja.. kalliita semmoset..

Semmosta.. :D Kyllä se vielä ainakin tuolla keittiössä on kasassa, mut mä odotan kauhulla ton katon lonsuamista.. :D Onneks sain otettua tän todistusaineiston!! :) Ois pitäny tehdä tää elämäni ensimmäinen piparkakkutalo yksin, jonkun sellasen kanssa joka on tehny näitä enemmänki.. :D Kenties sitte ens kerralla! :) Ja hei, en mä sentää alottanu mistää muumitalosta.. ;)

Toivottavasti teidän muiden piparkakkutalot on onnistunu vähän paremmin ku tää mun! :) Ja jos sä vielä mietit, et pitäskö tehdä vai ei.. Ni tee ihmeessä, jos MÄ onnistuin ni sillon säki onnistut! :)