Tiedätkö sen tunteen, kun pitäs sopia johonkin tiettyyn muottiin, olla tietynlainen, näköinen, kokoinen, tehdä tiettyjä juttuja, syödä tietyllä tavalla, olla "standardien mukainen". Tai siihen yhteiskunta tai no media ainakin "painostaa".
Tiedätkö sen tunteen, kun lähdet kavereiden kanssa ulos ja mietit mitä laitat päälle, jotta näytät hyvältä. Mitkä vaatteet sopii tiettyyn paikkaan, millon oot ylipukeutunu ja millon alipukeutunu, missä vaatteessa tunnet olos itsevarmaks. Itseäs, kavereitas vai muita varten? Vai kenties kombona kaikkia varten.
Tiedätkö sen tunteen, kun oot lähdössä treffeille, tapaamaan uutta tyyppiä, ja mietit et mitä jos se pettyy suhun, mitä jos se ei halua nähdä sua toisten kun et ollukaan sellanen kun se haluaa. Mitä jos, mitä jos.
Mä tiedän.
Edellä mainitussa tilanteessahan se olis vaan sen toisen menetys. Tai näinhän kaverin kuuluu sanoa ja itsekin ajatella, right? Mut eihän se ole koko totuus. Kyllä, se oli sen toisen menetys, jos ei tajunnut että kuoren alla on paljon muutakin. Mutta siihenhän meistä jokainen sortuu, ulkonäköön ihastutaan, sisimpään rakastutaan jnejne.
Mutta ajatellaan toiselta kantilta.
Oot lähteny treffeille jo vähän epävarmalla asenteella, pelko persiissä, mitä jos se pettyy. No nyt se petty, eikä halua nähdä toiste, vaikka kuin olit pukenut ne luotto vaatteet ylle ja näytit hyvältä ja olit sitä mieltä jopa itse. Et kuitenkaan tiedä, että pettykö se ulkoiseen habitukseen vai siihen sisäiseen vai eikö muuten vaan nyt iskenyt, se kokonaisuus. Miltä tuntuu tulla "petetyksi", ei sanan virallisessa merkityksessä. Pahalta. Musertavalta. Ja todellakin siltä, että "aa, se ei tykännyt siitä miltä mä näytin". Luonnollista. Vaikka todellisuudessa, en mäkään olis välttämättä halunnut sitä nähdä toisten.
Ja vaikka sitä ulkosta habitusta vois kuinka muuttaa, niin kyllä mä haluan itselleni sellasen kumppanin, joka näkee kuoren alle, näkee pontentiaalisena elämänkumppanina. KOSKA, miks mä haluaisin jakaa elämäni sellasen ihmisen kanssa, joka a. ilmottaa mut tietämättäni "rakas sinusta on tullut pullukka" -ohjelmaan tai b. haluaa deittailla mua vasta sitten, ku oon fitnessmitoissa? Todellisuus kun on, että mä olen sama ihminen olen mä sitten minkä kokoinen tahansa. Mun luonne ei muutu mihinkään. (Oo, That's the point!) (Just kidding, my personality is perfect)
Joten kyllä, mä olen mielummin läski ja forever alone, ku laiheliini ja kymmenien pinnallisten miesten ympäröimä. (Noin niinku ajatuksen tasolla ajateltuna)
Kuva viitteellinen ja takaisinheitto vuoden 2015 ruissiin. (Kuva: Liisa)
